Uutiset

Perussuomalaisten puoluekokous 12.8.-13.8.2023

Perussuomalaisten neljästoista puoluekokous järjestetään 12.8.-13.8.2023 Tampereen messukeskuksessa. Ennakkoon ilmoittautuneita on noin 1500 henkilöä, mutta aikaisempien vuosien tapaan jälki-ilmoittautuminen tapahtumapaikalla on myös mahdollista. Tämän kokouksen tärkeimmät asiat ovat puolueen henkilövalinnat, presidenttiehdokkaan (Jussi Halla-aho) asettaminen ja mahdollinen sääntömuutos puolueen sääntöihin.

Henkilövalintojen osalta puolueen johdossa ei ole luvassa paljoakaan muutoksia. Puheenjohtaja Riikka Purraa ei ole ilmoittautunut haastamaan kukaan. Puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja Leena Meri on tällä hetkellä ainoa ehdokas ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Samoin puolueen toinen varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas on tällä hetkellä ainoa ilmoittautunut ehdokas toiseksi varapuheenjohtajaksi. Puolueen kolmatta varapuheenjohtajuutta on ilmoittautunut hakemaan nykyisen kolmannen varapuheenjohtajan Sebastian Tynkkysen lisäksi kaksi vantaalaisehdokasta. He ovat Jeppe Isberg ja Pasi Liukkonen.

Kokouksen jännin anti henkilövalintojen osalta liittyneekin puoluesihteerin valintaan. Nykyistä Uudeltamaalta kotoisin olevaa puoluesihteeri Arto Luukkaista on ilmoittautunut haastamaan Olli Kekkonen (Kymi), Satu Lampi (Uuusimaa), Harri Vuorenpää (Pirkanmaa) ja Mikko Wikstedt (Uusimaa). Heihin voit tutustua myös katsomalla alla olevan Uudenmaan perussuomalaisten järjestämän puoluesihteeritentin.

Lisätietoja kokouksesta löydät puolueen kotisivuilta, joiden kautta kokouksen kulkua on mahdollista seurata, mikäli et itse paikalle pääse. Toivotamme kaikille mukavaa puoluekokousviikonloppua.

Porvoon perussuomalaiset saivat sote-oppia

Kun muut puolueet ovat viime päivinä nimittäneet eduskuntavaaliehdokkaitaan, niin me perussuomalaisissa olemme keskittyneet toistaiseksi maakuntavaaleihin, sillä ne järjestetään seuraavaksi noin puoli vuotta ennen eduskuntavaaleja. Saattaa toki käydä niinkin, että koko sote-uudistus kaatuu ja maakuntavaalit peruuntuvat, mutta vastuullisena puolueena emme voi laskea sen varaan.

Kansanedustaja Arja Juvonen kävi tämän päiväisen kevätkokouksemme yhteydessä tuomassa meille sote-oppia. Vanhustenhoitoalan ammattilaisena, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä, sekä soten parlamentaarisen seurantaryhmän jäsenenä hänellä onkin melkoinen tietämys näistä asioista. Kiitos Arjalle hienosta päivästä!